skip to Main Content
Vastavalmistunut Ja Töitä Vailla? Hyödynnä Siirrettäviä Taitojasi

Vastavalmistunut ja töitä vailla? Hyödynnä siirrettäviä taitojasi

Tänäkin keväänä moni yliopisto-opiskelija saa kainaloonsa tutkintotodistuksen. Vaikka valmistujaisjuhlat jäisivät poikkeusoloissa pitämättä, edessä on uusi elämänvaihe. Useimmille se tarkoittaa työpaikan etsimistä. Miten yliopistossa koulutettu voisi löytää mieleisensä paikan työelämässä?

Työhönvalmentajana olen keskustellut paljon yliopistosta valmistuneiden työttömien työnhakijoiden kanssa. Heidän tilanteensa on ollut haasteellinen: Vaikka opintorekisteriote pullistelisi satoja opintopisteitä, niiden suorittajalla voi olla tunne, ettei oikein osaa mitään. Hän on osallistunut luennoille, kirjoittanut kymmeniä esseitä ja lukenut satoja sivuja, mutta silti häntä mietityttää, miten hyödyntää oppimaansa työelämässä. Kerrytetyt opintopisteet ovat kuin savimöhkäle, josta pitäisi osata muotoilla niin houkutteleva patsas, että rekrytoija ostaisi sen.

Viime vuosina yliopistoilta on alettu vaatia aiempaa enemmän vastaamista sekä opiskelijoiden työnhaun että työelämän asettamiin haasteisiin (Puhakka 2011, 62). Akavan mukaan yliopistokoulutettujen työttömyys on kuitenkin ollut kasvusuunnassa viimeisen vuoden aikana – jo ennen koronapandemian saapumista Suomeen (Akava Works 2020, 1). Yliopisto-opintojen jälkeen työttömäksi jää useimmiten heitä, jotka eivät ole suorittaneet tiettyyn ammattiin selkeästi johtanutta tutkintoa.

Kaavio

Työttömien osuus työvoimasta akavalaisilla koulutusaloilla 2004–2018, %  (Akava Works 2020, 5)

Erityisesti niillä aloilla, jotka eivät valmista suoraan ammattiin, on tärkeää tunnistaa siirrettävien taitojen merkitys. Niillä tarkoitetaan osaamista, joka ei käy suoraan ilmi tutkintotodistuksesta. Taidot ovat kuitenkin karttuneet opintojen ja muiden elämänalueiden myötä ja niitä voi työssä hyödyntää, tavalla ja toisella. Ne kulkevat mukana opinahjosta työpaikkaan ja työpaikasta toiseen. Siirrettäviin taitoihin lasketaan sekä tiettyyn ammattiin liittyvä että monille aloille soveltuva osaaminen. Jollekin sitä on karttunut kotikoneella koodatessa, toinen on kehittänyt vuorovaikutus-, organisointi- tai asiakaspalvelutaitojaan työharjoittelussa.

Miten siirrettäviä taitoja voisi sitten hyödyntää töitä hakiessa? Saven muovaileminen alkaa sen tunnustelemisesta. Siirrettävät taidot ovat usein niin itsestään selviä, ettei niitä tule ajatelleeksi. Ne täytyy ensin tunnistaa, sitten sanoittaa ja lopuksi sijoittaa työnhaun asiakirjoihin.

  1. Arvosta sitä, mitä olet ja osaat. Kaikki taidot lasketaan, niiden ei tarvitse olla täydellisiä.
  2. Pohdi, mikä on sinulle helppoa ja vaivatonta. Kysele lähipiiriltäsi, millaisiksi he näkevät sinun vahvuutesi. Keskustele, kirjoita, piirrä – työstä ajatuksiasi tavalla, jolla sinä hahmotat asioita.
  3. Tuo osaamisesi esille työnhaun asiakirjoissa. Miten sanoitat sen työhakemuksessa? Toisitko sen cv:ssäsi esiin tekstin tai kuvan muodossa? Selvitä, millaista osaamista hakemassasi työpaikassa tarvitaan ja kohdista oma potentiaalisi sen mukaisesti.

Työnhakija ei kuitenkaan ole yksin vastuussa siirrettävien taitojen hyödyntämisestä. Myös rekrytoijan asenne merkitsee paljon. Ystäväni haki avoinna ollutta tutkijan paikkaa, jossa edellytettiin myös hallinnollista kokemusta. Valintaprosessin päätyttyä kävi ilmi, että kolmannelta sektorilta kertyneitä luottamustoimia ei ollut huomioitu lainkaan, koska kyse ei ollut yliopiston hallinnollisista elimistä. Ei, vaikka toimintaperiaatteet olisivat olleet pitkälti samankaltaisia. Onneksi maassamme toimii myös työnantajia, jotka hoksaavat siirrettäviin taitoihin kätketyn potentiaalin.

Vaikka työnhakijan muovailema patsas ei edes sellaisenaan sopisi täydellisesti työpaikan sisustukseen, kaupat voidaan tehdä ja patsasta muotoilla aina työn vaatimusten mukaan.


Kirjallisuutta:

Akava Works: Työttömyyskatsaus. Maaliskuu 2020. https://akavaworks.fi/wp-content/uploads/sites/2/2020/03/Korkeakoulutettujen-työttömien-määrä-lisääntynyt-Työttömyyskatsaus-maaliskuu-2020-Artikkeli-4_2020.pdf Viitattu 24.4.2020.

Antero Puhakka & Visa Tuominen (toim.): Kunhan kuluu viisi vuotta – ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työurat. Aarresaari-verkosto 2011. Tampere: Juvenes Print.      

Kuva: Rawpixel

Kirjoittaja Pauliina Pylvänäinen on tohtorikoulutettu työhönvalmentaja Oulusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top