Tulosta

Työkokeilu avaa mahdollisuuksia

cowomen

Aloitin työkokeilussa Cimson Koulutuspalveluilla Pirkanmaalla helmikuun alussa. Tätä kirjoittaessani työkokeilusta on takana viisi kokonaista viikkoa ja enää neljä viikkoa jäljellä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Haikeus iskee jo nyt, sillä olen viihtynyt todella hyvin ja tykännyt työstäni ihan hirvittävän paljon. Tämä on ollut itselleni aivan mahtava tilaisuus päästä kokeilemaan jotain uutta, näyttämään käytännössä osaamistani ja löytämään kehittämiskohteita.

Olen päässyt tutustumaan monipuolisesti viestinnän maailmaan. Haluaisin tehdä tällaista työtä myös jatkossa ja syventää osaamistani. Tiedän, etten ole vielä valmis, mutta olen halukas oppimaan ja opettelemaan uusia juttuja. Haluan tulla hyväksi siinä mitä teen.

Olen elämäni aikana opiskellut paljon, suorittanut useamman tutkinnon. Viimeisimpänä valmistuin liiketalouden tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta suuntautuen projektijohtamiseen sekä myyntiin ja markkinointiin. Valmistuttuani jäin kuitenkin työttömäksi. Olin palanut loppuun opintojen aikana, koska samaan aikaan kävin myös töissä ja hoidin pääasiassa yksin kahta lastani. Opinnot venähtivät viiteen vuoteen, kun tuon paletin pyörittäminen vei kaikki voimat. Olen silti ylpeä itsestäni, että selvisin.

Nyt voin paremmin kuin vuosiin. Olen oppinut viimeisten viiden vuoden aikana valtavasti itsestäni, omasta jaksamisestani ja osaamisestani. Tiedän, mihin kaikkeen pystyn ja osaan ottaa huomioon myös omat voimavarani paremmin. Tämä työkokeilu on vahvistanut uskoa siihen, että pystyn lähes mihin vain, kun saan mahdollisuuden näyttää osaamistani. Halu haastaa itseä on säilynyt opiskeluajan uupumuksesta huolimatta.

Suhtauduin ennen työkokeiluun skeptisesti. Suorastaan pelkäsin, että minut otetaan vain ilmaiseksi työntekijäksi tekemään töitä ja kun kokeilu on ohi, minut korvataan seuraavalla ”uhrilla”. Ne ajatukset kuitenkin kaikkosivat ollessani mukana Focus työpolut -hankkeessa, kun pääsin keskustelemaan aiheesta oman valmentajani kanssa. Hän sai minut näkemään työkokeilun mahdollisuudeksi. Ymmärsin vihdoin ne hyödyt, joita työkokeilu toisi mukanaan. Ensinnäkin pääsisin takaisin työelämään ja saisin kaivattua rytmiä arkeen. Lisäksi saisin mahdollisuuden tehdä käytännössä sellaisia työtehtäviä, joita olin opiskellut, mutta jollaisia aiemmassa työpaikassani ei ollut mahdollisuutta tehdä. Minua helpotti suunnattomasti tieto, ettei kokeilun tarvitse kestää montaa kuukautta. Parissa kuukaudessa ehtisi hyvin päästä alkuun.

Tämä noin kahden kuukauden työkokeilu on tähän mennessä tuntunut erittäin hyvältä ratkaisulta. Olen päässyt testaamaan omia voimavarojani, löytämään balanssia töiden ja vapaa-ajan välillä. Työyhteisö on ottanut minut hyvin vastaan. Olen saanut tehdä myös osin etätöitä, mikä sopii minulle erittäin hyvin. Olen vihdoin saanut kerättyä näyttöjä osaamisestani. Tarkoitus on koostaa portfolio tekemistäni töistä tulevaisuutta silmällä pitäen.

Olen pistänyt merkille sen, että vaikka opintojen myötä olisi osaamista kuinka paljon tahansa, niin vasta käytännön työ näyttää ja opettaa sen, kuinka asiat oikeasti tehdään. Jokainen organisaatio toimii omalla tavallaan, eikä niitä tapoja toimia voi oppia koulunpenkillä. Käytännön työ on paras opettaja, vaikka opinnot toki antavat erittäin hyvän pohjan työskentelylle.

En tiedä vielä, mistä löydän itseni tämän työkokeilun jälkeen. Tulevaisuus on kohdallani avoinna. Toisaalta on mahtavaa, että minulla on jälleen kaikki ovet avoinna, mutta samaan aikaan se on myös todella pelottavaa. Se on kuitenkin aivan varma, että haen myös jatkossa viestintään liittyviin tehtäviin.

Työskentely Cimsonilla on kuin olisi tullut kotiin. Työyhteisö on lämmin ja positiivinen ilmapiiri huokuu kauas. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Töihin on todella mukava tulla, kun vastassa on tsemppaava ja kannustava porukka.

Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Kuva: Photo by CoWomen on Unsplash

Kirjoittaja Anna-Riikka Kallela kehittää viestinnän osaamistaan ja on saanut ideointitaidosta ja nopeasta omaksumiskyvystä erinomaista palautetta työnantajalta.