Ovatko osatyökykyiset väliinputoajia kasvupalveluiden yhdyspinnoilla?

Monella taholla pohditaan, miten osatyökykyisten käy, jos kasvupalvelu-uudistus tulee. Uudistuksessa työllistymis- ja yrityspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle, samoin sote-palvelut. Maakuntien vastuulle ovat tulossa myös sosiaali- ja terveydenhuoltolain alaiset kuntoutuspalvelut, psykoterapia ja työttömien työkyvyn tukipalvelut. Ammatillinen kuntoutus jää suurelta osin Kelan vastuulle.

Tärkeä kysymys on, mihin osatyökykyiset työnhakijat sijoittuvat uudistusten keskellä. Tällä hetkellä ammatillinen kuntoutus ottaa kopin niistä, joilla on lääkärin kirjoittama B-lausunto eli selkeä terveydellinen este työllistyä. Suurempi kysymys ovat ne TE-toimistojen listoilla vuosia olleet, joilla ei ole selkeää diagnoosia, mutta kuitenkin jotain, mikä vaikeuttaa työpaikan saamista. Se voi olla heikentynyt työkyky, jaksamattomuus, elämänhallinnan puute tai jokin muu tekijä. Entä ne, joiden valmiudet eivät riitä työelämän vaatimuksiin? Tai ne, joita kukaan ei syystä tai toisesta halua työsuhteeseen?

Työllistymisen esteet kulminoituvat työttömän työkyvyn arviointiin. Eri tahot pallottelevat teeman kanssa ja pohtivat, kenelle asia kuuluu. Laki kyllä velvoittaa työttömän työkyvyn arviointiin ja tätä varten on kehitetty työttömien terveystarkastukset. Mutta riittääkö terveystarkastuksesta saatu tieto arvioimaan työttömän kykyä työllistyä?

Samaan aikaan kun virkamiehet ovat työstäneet kasvupalveluja, myös kuntoutusta on laitettu uusiksi. Kuntoutuksen uudistamiskomitean viesti on, että heikossa työmarkkina-asemassa olevien tukeminen pitäisi säätä maakunnan velvollisuudeksi. Heikossa työmarkkina-asemassa olevat ovat usein pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevia. Heille on järjestettävä työllistymistä tukevia palveluja. Velvoitteina olisivat työkyvyn tuen tarpeiden tunnistaminen, hoitoon ja kuntoutukseen ohjaaminen ja monialainen verkostoyhteistyö erityisesti sote-toimijoiden ja Kelan kanssa. Palveluissa on annettava yksilöllistä ja pitkäkestoista tukea, tunnistettava työllistymisen esteitä sekä sovitettava yhteen asiakkaalle sopivia kasvupalveluja, sosiaali- ja terveyspalveluja tai kuntoutusta.

Uudistuksissa on muodostumassa uusia yhdyspintoja kuntien ja maakuntien välille mutta myös eri kuntien välille ja eri maakuntien välille. Rajapinnan sijaan on haluttu korostaa sanaa yhdyspinta, mikä viestii yhteistyön tekemisen tarpeesta. Liikumme tärkeällä yhdyspinnalla, sillä kuntien vastuulle jää elinvoimatehtävät, joihin taas kuuluu syrjäytymisen ehkäisy. Muutoksessa olisi mahdollista kehittää työttömien kuntoutusprosessia nykyistä selkeämmäksi, kunhan tiedetään kenen vastuulla mikäkin on.

Tutkimusten mukaan työkyvyttömyyden riski kasvaa, kun työttömyys pitkittyy.  Kuntoutuksen uudistuskomiteanmukaan asiakkaan tarpeet on syytä arvioida heti työttömyyden alkaessa ja sen jälkeen säännöllisin välein. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asetti jo vuonna 2010 työttömien työkyvyn arviointi- ja terveyspalveluja selvittävän työryhmän, jonka raportin mukaan työttömien paluu avoimille työmarkkinoille vaikeutuu olennaisesti jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. Raportin keskeinen sanoma oli, että koulutuksen ja muiden työllistävien toimien ohella työttömien työkyvystä on huolehdittava (TEM 10/2011).

Väitöstutkimuksessani pohdin työllistämismallien kehittämistä moniammatilliseksi. Tutkimukseni mukaan pitkään työttömänä olleet tarvitsevat moniammatillista apua työllistyäkseen. Kela on oivaltanut saman jo kauan sitten eli ammatilliset kurssit (Taito-kurssit) perustuvat moniammatillisen tiimin työskentelyyn lähes vuoden ajan osatyökykyisen kuntoutumisen edistämiseksi. Mukana on lääkäri, psykologi, sosionomi, työelämän asiantuntija sekä terveydenhuollon ammattilaisia tarjoamassa yksilöllistä apua työllistymiseen. Myös työharjoittelut väylänä työelämään kuuluvat palveluun.

Kaikki vaikuttaisi teoriassa oikein hyvältä, ellei jälleen törmättäisi samaan vanhaan ongelmaan: eri tahot eivät pysty keskustelemaan tarpeeksi keskenään tai jos keskustelevat, he puhuvat eri kieltä. Työhallinnon puolella ei tunneta riittävän hyvin Kelan palvelutuotantoa. Asiakasohjaus jää toteutumatta siksi, että asiakasrajapinnassa työskentelevä henkilö ei tiedä, mihin osatyökykyisen asiakkaan voi ohjata. Käytännössä osatyökykyiset työttömät työnhakijat ohjautuvat erittäin heikosti Kelan Taito-kursseille. Kurssit eivät täyty ja samaan aikaan työhallinnon puolella tuskaillaan osatyökykyisen työttömän kyvyttömyyttä löytää polku työelämään.
Työhallinnon asiantuntijan harteille on sysätty iso vastuu ottaa kantaa asiakkaan työkykyyn. Juuri päättyneen Tempo-hankkeen tavoitteena oli tukea osatyökyisten pääsyä työelämään. Tempo hankkeen loppuraportissa todetaan: ”Henkilön ilmoittautuessa TE-toimistoon voivat terveyteen liittyvät asiat jäädä huomiotta ja tarpeellinen ohjautuminen työttömän terveystarkastukseen voi viivästyä tai jäädä kokonaan tapahtumatta sen vuoksi, että virkailijalla ei ole riittävää ammattitaitoa tunnistaa terveydellisten tekijöiden vaikutusta yksilön työllistymiseen”. Sama koskee ohjautumista ammatilliseen kuntoutukseen eli Taito-kursseille. TE-toimiston asiantuntijoiden tulisi kyetä arvioimaan asiakkaiden terveydellistä tilaa, mutta todellisuudessa harvalla heistä on siihen valmiuksia tai koulutusta, eivätkä he usein edes koe voivansa kysyä asiakkaan terveydellisiä asioita.

Kasvupalvelu-uudistuksessaon haluttu tehostaa työnvälitystä. Viime vuosina on pilotoitu palveluja, joissa palveluntuottajalle maksetaan vain tuloksesta eli lähinnä työllistymisestä. Tulosperusteisuuden toivotaan tekevät palveluista tehokkaampia ja tuottavampia.

Osatyökykyisten työnhakijoiden tilanteessa pelkästään tulosperusteiset palvelut eivät kuitenkaan tehoa. Syrjäytymisen kierre syvenee ja ruokkii itseään.
Siispä uusia palvelumalleja tarvitaan erityisesti osatyökykyisille työttömille työnhakijoille kasvupalveluiden ja soten yhdyspintaan. Palvelua tekevällä asiantuntijalla taas pitää olla ymmärrystä molempien sektorien asioista, jotta on mahdollista tuottaa asiakasta auttavia yhdyspinnan palveluja. Monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön tarve nousee vahvasti esiin.

Kerätärin (2016) väitöstutkimuksen mukaan vain 10 % pitkäaikaistyöttömistä on suoraan kykeneviä työelämään. Lopun 90 %:n avuksi tarvitaan ensin muita toimia. Tutkimuksessani ehdotan moniammatillista yhteistyömallia jo lakkautetun ohjaavan koulutuksen kaltaisessa kontekstissa, jossa asiakkaan ongelmien ratkomiseen olisi riittävästi aikaa ja eri ammattiryhmien asiantuntemusta. Tätä ajatusta tukee 1.5.2011 voimaan astunut terveydenhuoltolaki (L1326/2010), joka velvoittaa työttömien terveydentilan selvitykseen ja korostaa eri toimijoiden yhteistyötä työttömien hoidossa. Myös Kerätär toteaa, ettäpitkäaikaistyöttömän työkyvyn arviointia ei voi toteuttaa vain yksi sektori kuten terveydenhuolto. Monialainen työkyvyn arviointi osoittautui mahdolliseksi toteuttaa peruspalveluiden (sosiaali- ja terveydenhuolto, työvoimapalvelut, Kela, kunnan nuoriso- ja työllisyyspalvelut) yhteistyönä tarvittaessa niin, että ne konsultoivat erityistason palveluja kuten erikoissairaanhoitoa. Kerättären mukaan työkyvyn arviointi on paras toteuttaa niin, että se on liitetty ohjaus- ja asiakasprosesseihin, joissa pitkäaikaistyöttömät ovat jo valmiiksi.

Olen samaa mieltä. Moniammatillinen yhteistyö työllistymispalvelussa yhdistettynä työttömän työkyvyn arviointiin selkeyttäisi prosessia. Tämän lisäksi monialaisen osaamisen yhdistäminen eri sektoreiden välillä tehostaisi asiakkaan palveluprosessia.

Kasvupalveluissa tarvitaan juuri tätä osaamisen yhdistämistä. Jo vuonna 2009 sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan (STM kirje 16.11.2009) kunnissa tulisi kehittää sektorit ylittävää sopimista siitä, miten työttömiä voidaan tukea kokonaisvaltaisesti. Kun työttömien hyvinvointi ja terveydentila paranevat sekä terveyspalvelut on kytketty työllistämis- ja aktivointipalveluihin, myös kuntien kokonaistalous hyötyy. (Sepponen ym. 2012.) Lähes kymmenen vuoden jälkeen voidaan todeta, että kehittämisen varaa on edelleen. Olemme keskeisen kehittämishaasteen äärellä.

Lähteet:

Kerätär, R. 2016. Kun katsoo kauempaa, näkee enemmän. Monialainen työkyvyn
ja kuntoutustarpeen arviointi pitkäaikaistyöttömillä. Akateeminen väitöskirja, lää-
ketieteelinen tiedekunta. Oulun yliopisto.

Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutuksen uudistamiseksi. 2017. Sosiaali – ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:41.
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Polkuja työelämään. Tempo-hanke 2015-2018, loppuraportti. 2018. https://kuntoutussaatio.fi/assets/files/2018/03/tempo-loppuraportti-260318.pdf
Sepponen, K., Wilen, T. & Kiviniemi, L.(2012) Työttömyyden pitkittyminen on
monen tekijän summa. Tutkimus pitkäaikaistyöttömyyteen johtavista tekijöistä ja
työmarkkinoille kuntouttamisesta. Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus-
ja kehitystyön julkaisut. ePooki 10/2012.

STM 2009. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto. Kirje 16.11.2009.

STM 2013. Työttömien terveydenhuollon järjestäminen, kuntakirje 19.8.2013.

TEM. 2011. Työttömyys- ja yrittäjyysosaston työryhmän raportti: Työttömien työkyvyn arviointi ja terveyspalvelut. Työ- ja elinkeinoministeriön raportteja 10/2011.

Saatavana: http://www.tem.fi/files/29341/TEM_raportti_10_2011.pdf [viitattu 8.5.2013]

Vehmas, H. 2016. Työllistymismallien kehittämisen uusia näkymiä – tulosperusteisista malleista moniammatilliseen yhteistyöhön. Teoksessa (toim.)Työpoliittinen aikakauskirja 3/2016. TEM.

Vehmas, H. 2015. Arvottomuudesta osallisuuteen – opiskelijoiden käsitykset ohjaavan koulutuksen laadusta työllistymiseen tähtäävien palvelumallien kehittämisen pohjana. Akateeminen väitöskirja 2074. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. Tampere: Yliopistopaino-Juvenes Print.