skip to Main Content
Kumpaa Käytät Työnhaussa – Mato-onkea Vai Verkkoa?

Kumpaa käytät työnhaussa – mato-onkea vai verkkoa?

Opiskelijavuosinani möin lehtiä kolme viikkoa. Jo tuossa ajassa opin lehdistä, ihmisistä ja itsestäni, mutta ennen kaikkea myymisestä.

Lehtimyyntiä tein suurella tunteella. Latasin suuret toiveet jokaiseen puheluun, sillä toivoin ja uskoin, että kustakin puhelusta voisi syntyä kauppa ja minulle kilisisi palkkaa, jos vain osaisi myydä tarpeeksi hyvin. Se oli kaikki tai ei mitään. Puhelut olivat useimmiten mukavia, mutta kaupallisesti ne olivat pääosin mahalaskuja.

Eräs ystävällinen nainen huokaisi pitkän puhelun päätteeksi: ”Sinä voitit, tilataan sitten!” Myyntipuhelu oli tälle kokemattomalle myyjälle väsytystaistelu, joka piti voittaa. Saalis oli houkuteltava onkeen ja kamppailtava sen kanssa maaliin. On selvää, että tyyli söi liikaa aikaa, liikaa energiaa ja liikaa työniloa.

Mieleen onkin jäänyt hetki, kun seisoin kokeneempien myyjien huoneen kynnyksellä, tarkkailin ja ihmettelin. Näiden myyjien touhu oli erilaista: se oli rauhallista ja rutiininomaista. Työ oli päämäärätietoista ja etenevää. He eivät edes yrittäneet voittaa isoa vonkaletta jokaisessa puhelussa. Sen sijaan kokeneet myyjät soittivat paljon – erittäin paljon – puheluita. Puhelut olivat kohteliaita – ja usein erittäin lyhyitä. Vasta kun myyjä kohtasi vastakaikua, alettiin esitellä lehteä ja myydä. Heille soittaminen oli se kohta päivittäistä perusduunia, jossa kartoitettiin laajasti ostajakuntaa. Kauppojen syntyminen murto-osassa kaikista puheluista riitti. Volyymi ratkaisi. Opin että hyvät myyjät eivät suhtautuneet liikaa tunteella hommaan, johon ei kuulu suhtautua liikaa tunteella.

Lopettaessani olin tienannut hiukan taskurahaa ja pitsalahjakortin. Hyvät myyjät heittivät verkkoja, minä olin istunut työvuoroni puristaen mato-onkea.

Lehtimyynti ja työnhaku eroavat paljon toisistaan, mutta yksi asia on yhteinen: molemmissa on kysyttävä itseltään, miten aikoo kalastaa.

Työnhaussa mato-onki-menetelmä on sitä, että vastataan vain avoimiin työpaikkailmoituksiin sitä mukaa, kun sopivia esiin pulpahtelee. Koukku heitetään veteen ja katsotaan, nappaako. Kun vesi on aikansa kohoa keinutellut, heitetään seuraavaan paikkaan. Ei napannut, mutta entäs tästä! Usein toiveet ovat korkealla ja tunnelataus suuri joka heitolla. Jospa tästä kohtaa vonkale nappaisi jo koukkuun. Paikkaa hakiessa saattaa tulla suunniteltua, miten kulkisi töihin ja miten tekisi homman mahdollisimman hyvin – ja pettymys on suuri, kun rekrytoijasta ei kuulu pahimmassa tapauksessa mitään. Ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.
Joillekin uusi työpaikka avautuu hienosti jo ensimmäisellä hakukerralla. Mutta koska avointa paikkaa hakee kymmeniä tai satoja, jo laskukaavan mukaan todennäköisyys saada saalis on pieni. Jos samaa paikkaa on hakenut 100 toiveikasta, heistä 99 prosenttia tullaan hylkäämään. Rannalle jää väistämättä aina tyyppejä, jotka ovat hyviä ja osaavia. Kärjistäen voisikin suositella pelkkää mato-onki-menetelmää vain persoonille, jotka ovat kilpailuhenkisiä ja tykkäävät ottaa riskejä.

Tänä päivänä teen työtä, jossa liikutaan päivittäin yritysten ja työnhakijoiden rajapinnassa. Työuran ohjauksen ammattilaisemme tsemppaavat työtä hakevia, hiovat työkalut kuntoon ja luovat yhteyksiä yrityksiin ratkaisuja etsien. Usein yksi tärkeimmistä askelista on ongen hylkääminen.

Rohkaisemme työnhakijaa käyttämään ongen sijaan verkkoa. Useimmiten on tärkeää, että ollaan liikkeellä tarpeeksi suurella volyymillä. On tuhti lista oman alan organisaatioita, joista on selvitetty oikeat yhteyshenkilöt. On osaamiskeskeinen, työpaikkaan sopiva CV sekä napakka sähköpostiteksti. Koska viestit tuppaavat hautautumaan kiireisten työnantajien posteihin, usein pitää tehdä soittokierros perään. Ote on määrätietoinen ja etenevä. Moni työnhakija on kertonut, että kynnys soittaa laskee puhelu puhelulta. Monelle on tärkeää huomata, ettei pikainen tiedustelusoitto ole yrityksen häirintää, vaan arvostavaa kiinnostuksen osoittamista yritystä kohtaan. Verkkojen vesille heitto on päivittäistä perusduunia, jossa vasta kartoitetaan tilannetta. Vasta kun saa vastakaikua, aletaan neuvotella. Työsopimukseen tarvitaan vain yksi osuma kaikista yhteydenotoista. Tällöin volyymi ratkaisee. Jos saa työtarjouksen useammasta paikasta, voi iloisesti valita parhaan paikan.

Tämän työn suurimpia palkintoja on saada todistaa vierestä, kuinka verkon heittäminen toimii. Ei odotella, että sopivia työpaikkailmoituksia ilmaantuisi, vaan lähdetään heti vesille. Lähetellään viestejä, tehdään verkkoesittelyjä, tuotetaan hyviä some-profiileja, julkaistaan CV-nettiesittely, soitellaan, piipahdetaan yrityksissä, työstetään työnäytekoontia verkkosivuille, luetaan uutisia, tehdään video-esittelyjä – mikä itselle parhaiten sopii. Eikä jäädä odottelemaan eikä lopeteta, vaan lähetellään taas uusia viestejä uusiin paikkoihin. Kun on liikkeellä ja laajasti verkot vesillä, on suuri todennäköisyys saada ennen pitkää osumia.

Jos verkon heittelyyn kaipaa kaveria apuun, monenlaisia palveluja on saatavilla esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimiston kautta. Verkot siis vesille ja menestystä työnhakuun. Vanhaa kunnon mato-onkea taas pääsee kokeilemaan kesäisillä kalavesillä.

Mitä on ”Kalastus ongella”:Koukkuun asetetaan syötti, heitetään koukku kohoineen veteen, odotetaan ja seurataan kohon liikkeitä kunnes kala tulee onkeen. Lähde: kalassa.net

cimson_kirjoittajat_300x300_kati_lehtio

Kati Lehtiö kehittää työnhakua tukevia valmennuspalveluja Cimson Koulutuspalveluissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top